|
|
|||
|
06.02.2009 - 00:18
Pieksämäen Ideaparkin seutukaava ei saanut ympäristöministeriöltä poikkeuslupaa. Seuraava kierros käydään sitten maakuntakaavatasolla. Sitä pitää muuttaa, jotta Ideaparkin kokoinen alue saadaan kaavoitettua suoalueelle Mikkelin tien varteen. Maakuntavaltuusto päättää kaavasta. Vääntö voi olla kovaa. Mutta todennäköisesti kaavamuutos tullaan hyväksymään. Hienointa on kuitenkin se, ettei poikkeuslupaa tullut, koska tällä tavoin kansan valitsemat edustajat pääsevät puntaroimaan Ideaparkin kaavaa. Eli käyttämään sitä valtaa joka heille on suotu. Maakuntakaavakaan ei välttämättä ole lupaprosessin viimeinen vaihe. Jos kaavasta valitetaan, saatetaan paikalla joutua tekemään YVA, eli ympäristövaikutusten arviointi. Valituksen käsittelyn ja YVAn jälkeen kaavoitusprosessi voi taas edetä. Aikaa koko prosessi saattanee viedä odotettua enemmän.
|
Kirjoittaja
Blogi sisältää todellisuuden ihmettelyä ja joskus piikikästäkin kritiikkiä joka on niin helppo suunnata koko järjestelmää kohtaan. Mutta on niitä ilon hetkiä ja valaistumisiakin, kun maailma on kumma paikka. Välillä tekstissä puhuu selvästi se yhteiskuntapolitiikan opiskelija joka minussa on. Miusta
Paikassa: Pulinaa: |
||